Kuva: Paavo Immonen Vesiretkeilyreitistön tarkoitus on toimia tukireitistönä, mikä helpottaa laivareittien ulkopuolella liikkumista. Se opastaa löytämään kohteita, jotka ovat maisemallisesti erityisiä tai historiallisesti merkittäviä, sekä majoitus ym. palveluja, jotka voivat olla retkeläisille tarpeellisia. Kohteet on merkitty karttaan erivärisillä tiploilla aihealueittain. Sähköisessä kartassa klikkaamalla tiplaa aukeaa kohteen lyhyt esittely ja linkki lisätietoihin.
On huomioitava, että tukireitit eivät sovellu konevoimalla liikkuville aluksille, koska reiteillä on hyvin matalia, kivisiä ja kapeita kohtia.
Tukireitistön suunnittelussa on pyritty huomioimaan ympäristön, eläimistön ja kesäasukkaiden rauha.
Tukireitistöt mutkittelevat paljolti tuulilta suojaisissa, Pihlajaveden saaristojen sokkeloissa. Siellä on mukavaa ja turvallista meloa tai soudella omatoimisesti yksin, pienenä ryhmänä tai kirkkoveneellä. Reiteillä liikkuminen on mahdollista myös opastetuilla lyhytaikaisilla tai vaikkapa useampipäiväisillä valmismatkavaelluksilla, kuten Pyhät Polut/Pyhän Olavin kirkkovenevaellukset. Mahdollista on räätälöidä melonta ja souturetkiä myös asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Savonlinnasta voi soudella tai meloa Pihlajaveden norppavesillä niin Punkaharjun, Kiviapajan kuin Sulkavan suuntiin. Tai toisinpäin. Kokonaan oma lukunsa on Lohikosken erämaiset ylävedet.
Kiireettömiin retkiin kuuluu luonnollisesti evästauot rantakallioilla, tarinat paikallisesta elämisestä ennen ja nyt sekä yhteinen ystävämme saimaannorppa.
Vastuullinen retkeily
Jokainen retkeilijä tietää jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet sekä ymmärtää niiden merkityksen. Noudattakaamme niitä ohjeita. Painotettava on kuitenkin, että hyvin arat maastokohdat tallautuvat helposti, kuten rantakallioiden ja kangasmetsien jäkäliköt ja sammalikot sekä kunnioittakaamme saimaannorppaa.
Ikivanhat kalliot ovat Järvi-Suomen perusta
Kuva: Matti Hakulinen
Maanjäristyksinä, tsunami-aaltoina ja tulivuorten purkauksina ilmenevät mannerlaattojen liikkeet ovat luonnon monimuotoisuuden tärkeä edellytys. Jos maan kivikuori ei olisi jatkuvassa hitaassa liikkeessä, maankamara olisi tasoittunut ja valtameri peittäisi kaikkialla yksitoikkoisesti maanpinnan. Mannerlaattojen liikunnot pohjustivat lähes 2000 miljoonaa vuotta sitten myös Saimaan piirteet ja sen kesäillan tunnelman.
Saimaan altaan kallioperä on ikivanhaa peruskalliota, sen muinaisten vuoristojen tasaiseksi kuluneita juuria. Vuorten poimuttumisen aikoina työntyi liuskeiden joukkoon myös kivisulaa, joka kiteytyi syväkivilajeiksi. Syntyessään Etelä-Suomen läpi kaartuva vuoristo muistuttu nykyisiä Alppeja.
Miljoonien vuosien aikana mannerlaattojen liikkeet siirsivät Fennoskandian kalliokilpeä eteläiseltä pallonpuoliskolta keskiyön auringon tuntumaan. Samalla vuoristo rapautui lähes tyystin ja peruskallio suurpiirteissään tasoittui. Geologiset prosessit koettelivat kalliokuorta, joka ratkeili ja ruhjoutui pienpiirteissään epätasaiseksi. Nämä piirteet hallitsevat suurissa piirteissä nykyistäkin Saimaan maisemaa.
Jääkaudet viimeistelevät Järvi-Suomen
Jääkausi alkoi Pohjoismaissa noin kaksi ja puoli miljoonaa vuotta sitten ja se jatkuu yhä. Ilmaston viiletessä Köli vuoristossa satanut lumi ei ehtinyt sulaa kesäisin, vaan lumi kasaantui ja puristui jääksi. Kasvava jäämassa liukui vastustamattomasti yhä kauemmaksi itään ja etelään, myös Suomen alueen ulkopuolelle. Lännessä ja pohjoisessa jää liukui Atlantin valtamereen ja pirstoutui jäävuoriksi. Viimeisen miljoonan vuoden aikana jäätiköitymisiä on ollut kymmenkunta. Jäätiköitymiset toistuivat lähes säännöllisessä rytmissä.
Lämpimät ajanjaksot kestivät yleensä vain noin 10 000 vuotta. Kylmät jaksot olivat huomattavasti pitempiä, yleensä noin 100 000 vuotta. Edellinen lämmin kausi, loppui noin 115 000 vuotta sitten. Tärkein syy muutokseen on maan pyörimisakselin jaksoittainen vaihtelu, joka vaikuttaa auringon säteilyn jakaantumiseen maapallolla ja siten maapallon keskilämpötilaan ja aiheuttaa muutoksia jäätiköissä. Viimeiset kaksi miljoonaa vuotta ovat olleet rajujen ilmastonmuutosten aikaa. Nopeat, luonnollisetkin ilmastonmuutokset voivat jatkua myös tulevaisuudessa.
Ehjä peruskallio ei hätkähdä mannerjäätä. Luja kalliokuori - joka on Järvi-Suomen syntymisen tärkein edellytys - puhdistui useiden jäämassojen liikkuessa Saimaan alueella luoteesta kaakkoon. Ne siirsivät mukanaan kiviainesta. Saimaan altaan paljastuneet kallion painanteet ja syvänteet täyttyivät mannerjään sulaessa vedellä.
Veden yläpuolelle kohosi upeita kalliosaaria, kapeita kallioiden rikkomia salmia ja laajoja karikkoisia selkävesiä, joissa retkeilijä viihtyy. Samat vedet ovat myös saimaannorpan tiheimmin asuttamia ympäristöjä Koloveden ja Linnansaaren kansallispuistoissa ja myös Pihlajaveden saaristossa sekä katosselällä.
Kuva: Paavo Immonen
Savonlinnan eteläpuolisilla vesialueilla, Pihlajavedellä, on saimaannorpan tiheintä asuma-aluetta. Siellä asustaa n. 1/3 kaikista norpista, joten siellä on kiireettömällä retkeilijällä todennäköisin mahdollisuus kohdata tuo sympaattinen viiksiniekka. Alkukesällä ne makoilevat rantakivillä ja -kallioilla, ne ovat karvanvaihtopuuhissa. Keskikesällä ja syksyllä niitä näkee useimmiten vedessä. Tällöin ne ovat ruokapuuhissa. Sukellukset kestävät 3-4 min. ja pinnalla ne viipyvät puolisen minuuttia.
Kuva: Paavo Immonen
Tarkkailu ja seuranta on parasta tehdä kiikarilla. Lähestyminen todennäköisesti karkottaa viiksiniekan. Toki nekin ovat yksilöitä; jotkut ovat arkoja, toiset uteliaita, eikä leikkisyyskään aivan vierasta ole.
Koskaan ei voi sanoa, että norpan näkeminen olisi varmaa, vaikka kuinka sitä lähtisi katselemaan. Varmaa on se, että norppa näkee useammin vesilläliikkujan kuin - liikkuja norpan. Mutta kun tuo näkemisen hetki sattuu kohdalle, sen muistaa. Ja jos kohtaamasi viiksiniekka sattuu olemaan utelias tai leikkisänsorttinen, se saattaa tulla ihmettelemään retkeilijää lähempääkin tai lähteä peräti seuraamaan.
Erityisesti huomioitavaa
Norpat ovat toukokuussa rantakivillä karvanvaihdossa. Jos olet tarkkailemassa niitä, toimi vastuullisesti norpan ehdoilla.
Muista: Norppa näkee tai tiedostaa sinut ennenkuin sinä näet norpan.
Toimi seuraavasti:
Pidä etäisyyttä rantoihin mahdollisuuksien mukaan vähintään 70 - 100m. Mielellään enemmän.
Käytä tähystykseen kunnollista kiikaria. Norpilla on hyvä “suojaväri”, ja ne sulautuvat yllättävän hyvin rantakiviin.
Huomatessasi norpan ja näet, että se nostelee päätään, se on viesti sinulle, että sinut on huomattu. ÄLÄ MENE ENÄÄ LÄHEMMÄKSI. Norppa on varuillaan ja kohta sukeltaa.
Missään tapauksessa älä liiku rannan tuntumassa 0 - 30 m. etäisyydellä ja mutkittele lahdenpohjukoissa ja ruohikoitten lähellä. Siellä häiritset norpan normaalia elämää ja takuuvarmasti karkoitat sen. Norpan näkemisen riemu jää itseltäsi ja mahdollisilta muiltakin kokematta.
saimaanakyvissa
Harjun synty
Harjun aines on huuhtoutunutta kiviainesta, lähinnä soraa ja karkeaa hiekkaa, joka on kerrostunut mannerjään sulamisvaiheessa jäätikön railossa tai jään tunnelissa virtaavaan jäätikköjokeen. harjujen kulku kuvastaa jäätikön liikesuuntaa.
Harju saattaa jatkua yhtenäisenä kymmeniä kilometrejä. Harjun kulkuun vaikuttaa paikallinen topografia tai mannerjään edustan vesistön muutokset. Jäätikköjoki kiersi yleensä korkeat mäet. Joissakin tapauksissa jäätikköjoen virta kulutti alustaansa, jolloin jäljellä on nykyisin harjun sijasta jäätikköjoen kulutusuoma.
Piirros: GTK. H. Kutvonen
Harjujaksossa voi olla rinnakkaisia selänteitä tai se voi levitä kentiksi, joihin hautautuneet irronneet jäälohkareet muodostivat sulaessaan pyöreähköjä kuoppia eli suppia.
Piirros: GTK. H. Kutvonen
Sulavaa ja perääntyvää jäätikköä reunusti usein meri tai jääjärvi. Jäätikköjoen laskiessa vesistöön sen suuhun kerrostui suisto, delta, kuten nykyistenkin jokien suihin. Delta eli kangas kohosi usein vedenpinnan tasoon.
Muinaisrannat
Selväpiirteisimmät muinaisrantatörmät kehittyvät nousevan veden aikana. Tällöin törmästä syöpyvä maa-aines pääsee helposti kulkeutumaan kauemmaksi rannasta jyrkänpartaaseen, jossa rantavoimien vaikutus lakkaa. Korkeimmat Saimaan rantatörmät ovat noin kolmekymmentä metriä korkeita.
Muinaisrantavallit ovat syntyneet myös nousevan veden oloissa ja ovat suurimmillaan noin viiden metrin korkuisia. Nykyisin jään työntämät vallit ovat matalampia. Nousevan veden jäänpaine työntää talvi talvelta rantavallia ylemmäksi ja siirtää siihen veden pohjasta karkeaakin maa-ainesta, jopa suuria pallekiviä. Kesäaikana vallia muokkaa aallokko. Aallokon siirtämä aines on hiekkaa ja soraa.
Muinainen vedenpinta on ollut joko törmän tai vallin juuressa. Törmä kehittyy parhaiten hiekka- ja sorarannoille, joissa rantavoimien kulutus on hallitseva. Valli kehittyy vastaavasti kasautumisrannoille, usein lahden pohjukkaan. Rantaviivan muinaisesta sijainnista riippuen samalla rannalla voi olla sekä törmiä että valleja. Yleisimmin muinaisranta muokkaa Saimaan rannoilla törmän kuin vallin. Joskus valli tai törmä kehittyy rannalle, jossa on jo vanhempi ja ylemmäksi muokkautunut törmä.
Kun vedenpinta nopeasti alenee, muinaisranta säilyy usein tuhansia vuosia. Nämä muinaisrannat ovat usein vesistöhistorian tutkimusten perusta.
Rantavoimat voivat kuluttaa kivikon moreenirannoille, mutta tällöin on vaikea selvittää, onko ranta tulvan vai muun vedenpinnan muokkaama. Kalliorannoilla ei lyhytaikainen vedenpinta helposti jätä pysyviä merkkejä.
Vuoksen syntyä edeltäneen muinaisen Suursaimaan muinaisrantoja on havaittavissa lähes kaikkien selkävesien harjurannoilla. Aaro Hellaakoski mittasi omassa Suursaimaatutkimuksessaan kolmesataa muinaisrantaa. Niitä on selvästi enemmän. Rantoja on esimerkiksi Kongonsaaren Pääskyniemessä ja Koukkuniemessä. Kokonsaaren Syrjäispäässä, Tetriniemessä ja Puumalan Hiekkaniemessä.
Suursaimaan muinaisrantoja ylempää löytyy paikoittain Saimaan jääjärven muinaisrantoja. Niitä on runsaasti Toisella Salpausselällä.
Koska Saimaan vedenpinta on nykyisin maan kohoamisen vuoksi aleneva, rantatörmiä kehittyy verrattain harvoihin paikkoihin.